Kaiken uuden alku
Kaikkien on aloitettava jostain.
Ihminen unelmoi kaikesta maan ja taivaan välillä liiankin helposti. Toisinaan unelmista pidetään kiinni kuukausia tai vuosia. Toisinaan taas ne unohdetaan heti niiden keksimisen jälkeen. Monilla myös unelmat, joita he olisivat halunneet tavoitella, jäivät pimentoon. Syynä saattaa olla se, että he eivät usko tarpeeksi saavuttavansa unelmaansa tai edessä on liikaa esteitä ja ei pysty antamaan unelmille tarpeeksi aikaa. Se on aivan normaalia.
Minäkin unelmoin vaikka todennäköisyys unelman saavuttamisesta on pieni. Vaikka tulevaisuus tämän unelman kanssa näyttää epätodennäköiseltä, kirjoitan silti ensimmäistä blogipostaustani. Pelko siitä, että unelma ei toteudu, ei pysty estämään minua yrittämästä tavoitella sitä parhaani mukaan. Kiinnostukseni unelmaa kohtaan on aivan liian suuri, että unohtaisin sen kokonaan.
Mikä se unelma on? Mikä tämän blogin idea on?
Taidekriitikon ura.
Portfolio ja kirjoittamisessa kehittyminen.
Noin muutama viikko sitten innostuin laittoman nopeasti vaihtamaan alaa media-assistentin hommista suoraan toimittajaksi tai tarkemmin taidekriitikoksi. Into oli niin suuri, että otin työni ohelle aikuislukion opinnot, jotta pystyisin kirjoittamaan ylioppilaaksi ja tämän jälkeen hakea yliopistoon lukemaan taidehistoriaa.
Olen aina unelmoinut päästä kirjoittamaan omia mielipiteitä taiteesta. Taide on kiehtonut minua pienestä asti, ja rakastan sen tutkimista ja tarkastelua, sen arvostelua sekä ylipäätään sen tuijottamista. Taidemaailma kiehtoo minua.
Olen silti pitänyt tämän unelman repun pohjalla enkä kummemmin ole sinne kurotellut sitä hakemaan, sillä en ole uskonut, että minusta olisi niin hienoon ammattiin. Olen nimittäin ala-asteelta asti ollut todella huono lukemaan, hidas oppimaan ja huono esittämään mielipiteitäni selkeästi. Olen tyytyväisenä tyytynyt vain siihen, mitä nenäni edessä on tarjolla. Tähän asti se on riittänyt enkä ole kummemmin asiaa miettinyt. Nyt mieleni muuttui. Sain ystäväni tuen avulla uskoa itseeni ja uskoa siihen, että tekemällä tarpeeksi työtä, pystyn kehittymään missä ikinä haluankaan. Voisi sanoa, että valaistuin.
Seuraavaksi aloin miettimään, mitä voisin lukio-opintojen ohella tehdä, jotta olisin vielä varmempi itsestäni, kun pääsen yliopistoon. Vastaukseksi sain tämän: blogi.
Blogiini kirjoittaisin omia taidearvosteluja, harjoitellen kirjoittamista, tekstin tuottamista, analysointia ja tuotteen arvostelua. Samalla vuosien aikana, blogistani kehittyisi portfolio mahdollisia töitä varten. Voisin esitellä blogini kirjoituksiani ja näyttää miten olen kehittynyt ja kuinka paljon aion panostaa työhön. Tällähetkellä, tämä blogi on harrastus, josta voisi kehkeytyä myöhemmin jotain suurempaa.
Tämä on minun aloitukseni ja tästä se lähtee.
You've got this! <3
VastaaPoistaNäytä koko maailmalle mite hommat hoidetaan!!!